Finnmatkat on aloittanut talven 2008-2009 matkojen myynnin ennätyksellisen aikaisin. Myynti aloitettiin vuodenvaihteessa Thaimaan matkoilla. Muiden talven kaukokohteiden myynti alkaa tammikuun lopussa. Talven matkoja myydään siis samaan aikaan kesän 2008 lomien kanssa.
Thaimaan suosio näkyy myös kasvaneessa tarjonnassa ja reiteissä. Phuketiin pääsee myös Jyväskylästä, Kuopiosta, Oulusta, Rovaniemeltä, Savonlinnasta, Tampereelta, Vaasasta sekä Turusta. Lisäksi hotellivaihtoehtoja on entistä enemmän, mutta jos haluaa tiettyyn hotelliin, kannattaa matkan varauksessa olla ajoissa liikkeellä, siis jopa vuosi ennen matkalle lähtöä.
Finnmatkojen uutuuksia ovat mm. Koh Kho Khaon saari Khao Lakin edustalla. Phuketin länsirannikolla suomalaisia odottaa Kamala Beach ja Surin Beach.
Lisätietoja matkoista: www.finnmatkat.fi
Comments Off
Finnair myy loput joulukuun lennot Bangkokiin tarjouksessa. Hinta lentovertailun kautta on 757 euroa. Tarjous on voimassa 4.12.2007 asti. Lentopäivät ovat joulukuussa.
Saksalainen halpalentoyhtiö AirBerlin tarjoaa mielenkiintoisia reittejä Suomesta Saksaan ja muihin Euroopan maihin. Mikäli lähtö on aikaisintaan kolmen kuukauden päässä, maksaa yhdensuuntainen lento vain 49 euroa tai 29 euroa, jos kohteena on Berliini tai Düsseldorf! Air Berlinin tarjoussivulta löytää hyviä hintoja myös silloin, kun matkakuume pakottaa lentämään 1-2 kk sisällä.
49 euron kohteita ovat mm. Barcelona, Frankfurt, Köln/Bonn, Karlsruhe/Baden-Baden, Lontoo, Milano, München, Münster/Osnabrück, Nürnberg, Rooma, Saarbrücken, Stuttgart, Wien ja Zürich. Mallorcalle pääsee 69 eurolla.
Airberlinin tarjouslennot
Päivitys: huhtikuun 2010 hulluilta päiviltä voi löytää lentolippuja seuraavin hinnoin:
Voit tarkistaa muita tarjouksia nettimatkatoimistoilta Tee tästä hintavertailu ennen kuin ostat!.
Stockmannin hulluilla päivillä myydään Finnairin lentolippuja edullisesti. Nopeat syövät hitaat ja pääsevät lentämään halvalla esim. New Yorkiin tai Hong Kongiin. Lentotarjoukset ovat myynnissä ainoastaan Stockmann-tavarataloissa Hullujen Päivien aikana.
| Kohde |
Myyntiaika |
Hinta aikuiselta |
Matkasta kertyvät Plus-pisteet* |
| Berliini |
14.–18.4.2010 |
189 € |
2 000 |
| Ateena |
14.–18.4.2010 |
289 € |
2 000 |
| Toronto |
14.–18.4.2010 |
549 € |
4 000 |
| Rooma |
15.–18.4.2010 |
249 € |
2 230 |
| Budapest |
15.–18.4.2010 |
199 € |
1 480 |
| Geneve |
16.–18.4.2010 |
239 € |
1 992 |
| Nizza |
16.–18.4.2010 |
269 € |
2 000 |
| Delhi |
16.–18.4.2010 |
509 € |
5 224 |
| Istanbul |
17.–18.4.2010 |
219 € |
2 174 |
| Soul |
17.–18.4.2010 |
609 € |
7 038 |
| Malaga |
18.4.2010 |
329 € |
2 000 |
| Kiova |
18.4.2010 |
185 € |
1 162 |
| Manchester |
18.4.2010 |
219 € |
1 812 |
Finnairin viikkotarjouksessa on vuorossa edullisia lentoja Frankfurtiin ja Stuttgartiin. Myös Kööpenhaminaan pääsee nyt edullisesti. Myyntiaika on 9.10 asti ja matkustusaika on 29.10. - 25.11.2007.
Tarjouslennot Helsingistä Finnairilla:
Kööpenhamina alk. 149 EUR
Frankfurt alk. 159 EUR
Stuttgart alk. 159 EUR
Lentolipun hinnassa voi säästää joitakin euroja tilaamalla liput nettimatkatoimistoista.
Halpalentoyhtiö Volareweb aloittaa lokakuun lopussa suorat lennot välillä Helsinki-Milano. Vuoroja on joka viikonpäivä. Matkakohteena on Milanon uudempi kansainvälinen lentokenttä Milano Malpensa, joka sijaitsee 60 kilometrin päässä kaupungin keskustasta. Lentokentältä on junayhteydet keskustaan.
Wegolo - halpalentoyhtiöiden hintavertailu
Volareweb - italialainen halpalentoyhtiö
Finnair julkaisee kotisivuillaan joka keskiviikko uusia lentotarjouksia. Tässä tuoreimpia poimintoja:
|
Hampuri
|
149.00 €
|
|
Zürich
|
149.00 €
|
|
Venetsia
|
199.00 €
|
|
Wien
|
149.00 €
|
Lennot ovat menopaluu-lentoja, niiden myyntiaika on 18.7 - 24.7.2007 ja matkustusaika 13.8.-9.9.2007.
http://www.finnair.fi
Helsinki-Vantaan lentokenttää ja sen lähiympäristöä kehitetään kovaa vauhtia. Helmikuussa 2006 aloitettiin uuden Hilton-hotellin rakentaminen. Rakennusprojekteihin kuuluvat myös uusi parkkihalli, World Trade Center -torni, ulkomaanterminaalin laajennus ja uusi matkatavaroiden käsittelykeskus.
Laajentumista voi seurata Finavian avaamalla uudella sivustolla. Sivuilta löytyy mm. suunnittelukuvia ja tietoa rakennushankkeiden aikataulusta ja mukana olevista yrityksistä.
http://www.finavia.fi/hkivantaa_kehittyy
http://www.wtcairport.fi/
Espanja on pitkään ollut suomalaisten suosikkikohde. Itärannikolla oleva Costa Blancan alue houkuttelee etenkin golfaajia. Alicanten lähellä on myös Torrevieja ja nuorten suosima Benidorm.
Suoriin lentoihin Helsingistä Alicanteen on kaksi suunnilleen samanhintaista vaihtoehtoa: Air Finland ja Finnair. Lentopäivä, lentoaikataulu ja vapaiden paikkojen määrä ratkaisee, kumman valitsee.
Finnairin suora lento Alicanteen alkaa jälleen syyskuun lopussa. Lähdöt ovat lauantaisin kello 17:15. Halvimman lentohinnat voi hakea etusivun lomakkeella.
Air Finland lentää Alicanteen perjantaisin. Myöhäinen lähtöaika vaihtuu 27. heinäkuuta parempaan 15:55 lähtöaikaan. Lentoaika on noin 3,5 tuntia. Tarkempaa tietoa lennoista löytyy osoitteesta www.airfinland.fi. Esimerkiksi elokuussa lennetään vain kolmesti. Meno-paluu-lento Helsinki-Alicante-Helsinki maksaa noin 300-400 euroa vuodenajasta riippuen. Lennolla tarjotaan ateria, mutta juomat täytyy maksaa erikseen.
Jos välilasku ei haittaa, voi hankkia esimerkiksi edullisen lennot Barcelonaan, josta jatkoyhteyden Alicanteen. Eri lentovaihtoehtoja voi hakea lomakkeella.
Tämä blogi seuraa matkailualan uutisia ja tarjouksia. Sivuille ilmestyy myös Reissuhessun omia matkakertomuksia.